Ennen lähtöämme tänne törmäsin usein keskusteluissa mielikuviin, joissa Shanghai esittäytyy tyystin luonnosta vieroittautuneena kolkkona kerrostalokaupunkina. Sellaisena, kuin lastenkirjailija Zdenek Milerin luoman Myyrä kaupungissa –sadun betonikaupunki. Myönnän itsekin suorastaan yllättyneeni, kuinka paljon täältä löytyy kasvillisuutta ja puistoja. Meidänkin naapuruston katuja reunustaa istutukset ja puutarhat. Teiden ylle kaartuu kauniisti puita, joissa surisevat kaskaat vielä pitkälle syksyyn. Shanghain vehreys on kuitenkin rakennettua: se on istutettua ja tarkkaan trimmattua. Nurmikot rullataan suurista keloista paikoilleen ja vaihdetaan uuteen ruohon kuivuessa, puut tuodaan teiden varsille kokonaisina. Kaunista kyllä, mutta suunniteltua ja järjestettyä kuten jättiläiskaupunkien luonto yleensä.
Kaupungissa arki toimii kännykällä: ruokakauppareissu hoituu netissä klikkailemalla ja lähetti tuo laatikkoon pakatut ruuat hetkessä kotiovelle, kännykkä on yleisin maksuväline, eikä ole tavaraa jota ei Taobaosta voisi tilata (täällä suosikkiesimerkkini). Minun Shanghaini on nopeasykkeinen ja moderni, alati muuttuva monialainen kaupunki.
Siksi oli mielenkiintoista rikkoa tämä Kiina-kuvani lähtemällä retkelle vuoristoon. Kolme tuntia Shanghaista ja olimme täysin erilaisessa maailmassa. Ajoimme Mogashanin vuoristoon bussilla niin kiikkeriä vuoristoteitä, että minun oli suljettava silmäni. Perillä odotti mielen tyhjentävät maisemat: bambu- ja lehmusmetsiä ruskan väreissä, jylhiä vuoria silmänkantamattomiin, maalaislaaksoja joissa viljeltiin vihanneksia ja värikkäitä kukkia. Teillä kulki vapaana koiria ja kissoja (tämä on kyllä tuttua myös Shanghaista), jolkottelipa kujilla ja metsissä kanojakin. Vastaan tuli ahavoituneita kasvoja ja uteliaita hymyjä, teiden varsilla kuivateltiin pyykkejä ja vihanneksia. Elämä vuoristossa on kaukana kevyestä ja esimerkiksi lasten koulumatkat saattavat venyä kohtuuttoman pitkiksi.
Kaupungista tuttu humina ei yltänyt vuorille, vaan laaksossa oli oma äänimaisemansa. Metsäpoluilla kulkua säesti kirkasvetisten vuoristopurojen kohina. Miten rauhoittavaa olikaan olla taas kosketuksissa luontoon, hakea kengänkärjelle sopivaa reittiä maastosta ja kiivetä puisia portaita pitkin ylös kalliota. Vaikka ympärilläni kohosi bambuja, oli tuntemuksessa jotain kotoisaa, jopa suomalaista. Huomasin kaivanneeni metsää. Tyttäremme alkoi olla puolen tunnin jälkeen melko väsähtänyt vaeltaja, joten kannoimme häntä vuorotellen mieheni kanssa. Seurueemme kiinalaiset ihailivat, että olemmepa tasa-arvoisia kun minäkin kannan lasta. Aika hauska kulttuuriero.
Minusta oli ihanaa kuunnella metsiin liittyviä tarinoita. ”Me kiinalaiset rakastamme tarinoita. Ne eivät aina välttämättä ole loppuun asti totta, mutta me janoamme symboliikkaa ja merkityksiä. Ja niitä jos jotain kulttuuristamme löytyy”, kertoi mieheni työkaveri. Hän kertoi meille kiehtovia tarinoita vuorista, miten satoja vuosia sitten taitavan miekantekijän poika oli päätynyt valtavan tragedian jälkeen kätkemään maailman parhaan miekan jonnekin metsien siimekseen. Juttelimme pitkään maidemme tarinankerrontaperinteistä ja minä pääsin kertomaan Kalevalasta ja keskustelukumppanistani oli erityisen kiinnostavaa, miten kansalliseepoksemme kertomukset on kerätty myös suullisen kansantarinaperinteen pohjalta, ja miten senkin kertomukset kumpuavat luonnosta ja metsistä.
Oli todella mielenkiintoista päästä kurkistamaan urbaanin Kiinan vastakohtaiseen puoleen. Vuoristoilmalla oli kuitenkin väsyttäviä vaikutuksia, ja oli myös ihanaa palata omaan kotiin kahvinkeittimen äärelle. Lyhyen matkamme jälkeen mietin, että on kuin Kiinassa eläisi monta aikaa rinnakkain. On kännyköiden ja tarjoilurobottien aikakausi, ja sitten tämä toinen, jossa yhä pestään lakanoita joessa. Aikakaudet elävät täällä limittäin, kaupunkiympäristössä näkee vanhojen uskomusten mukaan rakennettuja puutarhoja (puut istutetaan mielellään pienten mäkien päälle, että lohikäärmeet pääsevät lentämään vapaasti) ja bambusta rakennettuja kantovälineitä. Keskelle vuoristoa pystytetyssä hedelmänmyyntikojussa taas pystyy maksamaan kännykän Alipaylla ja tarinat kulkevat vuosisatojen yli tähän päivään, maalle ja kaupunkiin.
Comments