Moi,
Viikonloppuna halusimme lähteä ulos Minhangin kuplastamme ja suuntasimme ystävien kanssa Qibaon vanhaan kaupunkiin. Vain kaksikymmentä minuuttia meiltä moottoritietä ja muureilla aidatut compoudit vaihtuivat väkeä kuhiseviksi asuinalueiksi. Betonisia seiniä ja kujien yllä kuivuvaa pyykkiä, taloja talojen perään, matalia kattoja, korkeita kattoja, ränsistynyttä ja juuri rakennettua, vilkkuvia mainoskylttejä ja katukeittiöiden käryä. Sujahdimme Qibaon ihmisvilinän imuun ja kuljimme hetken vanhoja katuja, joiden varrella myytiin kaikkea mahdollista matkamuistoista kilpikonniin.
Väsyimme nälkäisinä nopeasti kuljeskeluun lasten kanssa ja etsiydyimme lounaalle läheiseen ostoskeskukseen, jonka moderneilla käytävillä olisi voinut ostaa samojen brändien vaatteita kuin maailman jokaisessa suurkaupungissa. Tilasimme pöydän täyteen japanilaisia ruokia ja poikani pelästyi taikinapallon sisältä ilmestynyttä mustekalan lonkeroa. Vain viidentoista minuutin kävely Qibaon kujilta ja olimme siirtyneet hyvin erilaiseen Shanghaihin.
Sunnuntaina lähdimme sumusta huolimatta Shanghai Toweriin. Maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä sijaitsee aivan tämän kaupungin keskustassa, siellä missä piirtyy Shanghain kuuluisa silhuetti tv-torneineen. Pommikoira nuuski automme ennen kuin kuljettaja sai ajaa parkkihalliin ja hetken kuluttua naksauttelimme korviamme maailman nopeimmassa hississä, joka kohosi minuutissa satoja metrejä kaupungin ylle. Näkymä huipulta oli uskomaton. Kaupunki levisi silmänkantamattomiin, se vain jatkui niin kauas kuin horisonttia riitti ja jossain se sekoittui kattojen yllä roikkuviin pilviin. Illan pimetessä allemme syttyi valojen meri. Kaksikymmentäkuusi miljoonaa ihmistä, kortteleita toistensa perään, mikä loputon määrä kerrottuja ja kertomattomia tarinoita. Kauneudestaan huolimatta joka suuntaan jatkuva näkymä oli kuin esimerkkikuva siitä, miten koetukselle me ihmiset tämän maapallon olemmekaan laittaneet.
Kotimatkalla katselin autojen perävalojen punaista vanaa ja mietin,että mikä nyt on sitä oikeaa Kiinaa: lähes tuhatvuotisten kapeiden kujien ja vesikaupunkien kanaalien Kiina, huippumodernin teknologian ja pilvenpiirtäjien Kiina, vai ehkä jopa expat-compoudien Starbucks-kuplien Kiina?
Ja tiedätkö mitä, minusta on alkanut tuntua, että se kaikki on aivan yhtä lailla Kiinaa, sillä varsinkin tässä kaupungissa yhdistyvät perinteet, historia ja kulttuurit.
Shanghai on pilvenpiirtäjiä, liikenneruuhkissa matelevia upouusia Bentleyta ja Roll’s Royceja. Se on idän kultaa ja lännen kromia, koristeellisia yksityiskohtia ja huikentelevaa ylellisyyttä, jonka marmoroidut pinnat eivät kestä tarkempaa katsetta.
Shanghai on kyllä niitä Starbuckseja, mutta myös katukojujen höyryä, rasvassa käristyviä ankan jalkoja ja ikkunanpielissä savuavia suitsukkeita. Viemärien löyhkää ja homeen ummehtunutta tuoksua. Se on yksi kerrallaan muoviin käärittyjä mansikoita ja katukivetyksille levitettyjä yrttikojuja.
On rapistuneita kujia ihmisistä ahtaana, on väljiä lehmusten reunustamia esikaupunkialueita. On torvea soittavia sähkömopoja ja huojuvia kuormia kuljettavia polkupyöriä.
On kaupungin ylle levittyvä ilotulitusten pauke ja värit, kattopuutarhoja, sateella huumaavasti tuoksuvia Osmanthuksia, lasiseiniä ja betonibunkkereita. Nykytaidetta ja kulttuurimuistoina myytävää rihkamaa. Sormella osoittavia maalaisturisteja ja metrossa nuokkuvia kaupunkilaisia, englanninkielisiin kouluihin laitettuja lapsia ja puistoissa joogaavia mummoja. Expat-äitejä kulttuurishokkeineen ja historian arpeuttamia vanhuksia, jotka hymyilevät tietäväinen ilme kasvoillaan. On jonossa töniviä kiinalaisia ja rattaiden kanssa auttavia kiinalaisia. Ayeja busseissa työpäiviensä jälkeen, pankkiireja pilvenpiirtäjätoimistoissaan.
On päiviä, joina vaarallinen hiukkaspöly peittää ilman ja kännyköiden ilmansaastesovellukset hehkuvat punaisella. On kirkkaan taivaan päiviä, joina taivas on sininen ja linnut konsertoivat puissa ja parvekkeilla.
Ei ole oikeaa Kiinaa tai väärää Kiinaa, jotain mikä olisi enemmän tai vähemmän.
Minä olen tainnut ymmärtää, että en tule koskaan täysin oppimaan tätä kaupunkia tai maata, se on mahdotonta, mutta tieto siitä on tavallaan vapauttava.
Terveisiä syksyisestä Shanghaista,
Elina