9.2.2019
Hei taas,
Kirjoitan tätä kirjettä lentokoneessa. Allamme on Kiinan meri ja kun saavumme perille, on vihdoin lämmintä. Ympärillämme istuu oransseihin kaapuihin verhoutuneita munkkeja ja lapseni vilkaisevat heitä välillä uteliaina, mutta sitten keskittyvät taas elokuviinsa. Olen odottanut jo pääseväni vastaamaan kysymyksiin, mutta niitä ei ole tullut. Katsellessani heitä minä mietin taas kerran, miten erilainen heidän lapsuutensa onkaan omani kanssa.
Minä olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa 17-vuotiaana. Muistan Portugalin valkoiseksi rapatut talot ja mosaiikkikujat. Tuntematon kaupunki värähteli ihmeellisesti ja minä rakastin sen suolaista tuulta ja kummallisia taajuuksia. Tällainenkin maailma voi olla, minä ajattelin.
Ja vaikka tuolla reissulla meni kaikki kaamealla tavalla pieleen, aloin heti palattuamme kaivata takaisin.
En minä suunnitellut ryhtyväni expat-vaimoksi, mutta tässä sitä ollaan. Miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut nähdä erilaisia todellisuuksia ja toisenlaisia kulttuureita kuin se mistä tulen. En pääse kuitenkaan sanomaan, että mitään en vaihtaisi, sillä kyllä minä vähän alan kaivata jo omaa työtä. Mutta sitten taas kun vilkaisen vieressäni nuokkuvaa perhettäni ja ajattelen kaikkea, heitä, tulevaa lomaa ja paikallisuuden tunnetta siellä täällä, niin taidan minä sen sanoa, siltikin. Juuri nyt on hyvä.
(Näkisipä 17-vuotias ikävän syövyttämä Elina minut nyt ja stressaisi vähemmän, sillä kyllä hän vielä maailmalle tulisi löytämään.)
Miten expat-elämä sitten on minua muuttanut? Mieleeni tulee paljon asioita, heti ainakin kymmenen, sekä suurempia että pienempiä muutoksia.
Tärkein muutos tapahtui, kun palasimme Suomeen Yhdysvalloista ja uskalsin vaihtaa sivuaineeni äidinkielen opettajaksi tähtäävistä opinnoista viestintään. Oli tapahtunut vihdoin jotain tärkeää: päätin alkaa elää juuri omannäköistäni elämää ja välittää vähemmän ulkopuolelta kumpuavista paineista ja kehotuksista. Yksinkertaisesti lopetin kuuntelemasta niitä ja aloin kuunnella itseäni. Kuulostaa simppeliltä, mutta minulle se oli suuri harppaus. Hieman paikoilleen jumiutuneet opinnot alkoivat rullata aivan eri tavalla, kun uskalsin lopulta heittäytyä kokonaan kirjallisuustieteeseen ja kahmin innoissani viestinnän opintoja. Amerikassa olin tavannut niin monia erilaisia tapoja elää, että näistä tarinoista löysin minäkin rohkeutta tehdä omanlaisiani valintoja. Enkä vain opiskeluissa, aloin uskaltaa enemmän. Tavallaan taisin siis löytää amerikkalaisen unelmani, vaikka Amerikasta lähdinkin.
Kysymykseen expat-elämän tuomista muutoksista on mahdotonta vastata ilman ulkosuomalaisten kokemuksista tuttua narratiivia: jotkin asiat näyttäytyvät selkeänä vasta kun niitä tarkastelee kauempaa. ”Onko teillä todella Suomessa ilmainen koulutusjärjestelmä?”, moni maailmalla kysyy. En melkein kehtaa sanoa joissakin keskusteluissa, että minkä verran perheet maksavat päivähoidosta Suomessa (ja että maksu on porrastettu tulojen mukaan) tai äitiysloman pituutta, sillä pelkään kuulostavani kerskailijalta. Ja silti minä kerron, sillä olen ylpeä siitä, että Suomessa emme joudu viemään viisiviikkoisia vauvoja päiväkotiin tai maksamaan kymmenien tuhansien lukukausimaksuja viisivuotiaiden koulumaksuista. Ilman muuta tiedostan myös suomalaisessa yhteiskunnassa lymyilevät epäkohdat, mutta toisena expat-elämän tuomana muutoksena olen täältä kauempaa alkanut ihailla kotimaatani yhä enemmän. Kaivata mustikoita ja verkkopankkia.
Kolmanneksi: Kynnykseni puhua tuntemattomillekin ihmisille on madaltunut hurjasti ulkomailla asuessa, kaventunut oikeastaan olemattomaksi. Hah. En jäädy small talkista tai koe sitä ollenkaan vaivaannuttavaksi (kuten ehkä alkuun Amerikassa). Tuossa minglailun maassa opin kuitenkin myös tunnistamaan oman hiljaisuuden tarpeeni. Ymmärsin, että en olekaan aivan niin ulospäin suuntautunut kuin olin aina kuvitellut, vaan huomasin miten tarvitsen hiljaisuutta ja yksinoloa jatkuvan vuorovaikutuksen tasapainoksi. Minusta on ihanaa olla ihmisten keskellä, mutta ulkomailla suurten muutosten keskellä olen itsetutkiskelun pakosta löytänyt tasapainon sosiaalisuuden ja omissa oloissa olemisen välille.
Näiden suurempien linjojen lisäksi expat-elämä on jättänyt minuun pieniä jälkiä, tapoja ja oppeja. Eli ne loput kymmenestä:
- Käkätän ääneen amerikkalaisten äitisivustojen vitseille. Esimerkiksi ymmärrän täsmälleen millaista on mennä Targettiin ostamaan maitoa, mutta oikeasti lähteekin sinne pakoon arkea minilomalle ja ostaa kärryllisen sisustustyynyjä lattea ryystäen.
- Pukeudun mielelläni untuvatakkiin heti kun ulkolämpötila tippuu alle viidentoista asteen. (Paitsi eräänä lauantaina.)
- Syön joitain ruokia mieluummin puikoilla kuin haarukalla.
- Ojennan asioita kahdella kädellä, esimerkiksi pankkikortteja tai rahaa. Aasiassa kohteliasta, Euroopassa hölmöä.
- Subtrooppisessa ilmastossa olen vihdoin ymmärtänyt ihon suojaamisen ja aurinkorasvan välttämättömyyden kesäaikaan.
- Olen oppinut suhtautumaan byrokratiaan kärsivällisesti, oli kyseessä sitten vaikka DMV tai kummallinen kiinalainen liukuhihnaterveystarkastus.
- Koen suurta tarvetta olla edes jotenkin avuksi juuri uuteen maahan muuttaville, sillä tiedän täsmälleen miltä se tuntuu. Olemme saaneet apua alkuun pääsemiseen ja tunteneet olomme hyvin tervetulleiksi. Tämän jos minkä haluaisin laittaa kiertämään. Tiedän myös miltä tuntuu muuttaa ”omillaan” tai yhteisöön, joten tästä on tullut sydämenasiani.
Toisaalta, kuka tietää vaikka olisin Suomessakin löytänyt rohkeutta alkaa tehdä asioita ulkopuolisista paineista välittämättä, muuttunut tällaiseksi tuntemattomille höpöttelijäksi sekä viistastunut käyttämään aurinkorasvaa.
Nyt alapuolella näkyy Bangkokin valot, alamme valmistautua laskeutumiseen, enkä malta odottaa pääsyä Thaimaan kamaralle. Joskus mietin, että tuntuvatko suurkaupunkien valot juuri tältä siksi, että unelmoin niiden näkemisestä silloin joskus vuosien ajan, ovatko ne niitä kummallisia taajuuksia mitä kaipasin. Voisinpa sanoa sille 17-vuotiaalle Elinalle myös, että vaikka kolmekymppiset ihmiset vaikuttivatkin silloin tylsiltä, tulisi hän olemaan siinä iässä lopultakin onnellinen.
Ja että tällainenkin maailma voi olla.
Terveisiä Bangkokin ilmatilasta,
Elina