Moi,
Oletko katsonut Taiye Selasin Ted Talkin ”Don’t Ask Where I’m From, Ask Where I’m Local”? Minä rakastan tuota vain kuusitoista minuuttia kestävää puhetta, ja voisin palata sen pariin aina yhä uudelleen. Tiivistettynä Taiye Selasi kyseenalaistaa kansalaisuuden merkityksen kulttuurisen identiteetin määrittäjänä. Sen sijaan hän korostaa kokemusmaailmaa ja tunnetta siitä, mistä on kotoisin. ”You can take away my passport but you can’t take away my experience”, hän sanoo. Paikallisuuden tunne kertoo hänen mukaansa ihmisestä paljon enemmän kuin passiin leimattu synnyinvaltio.
Viime aikoina nämä paikallisuuden ja kodin teemat ovat pyörineet graduni lisäksi mielessäni myös henkilökohtaisella tasolla, kun Suomen lomamme lähestyy. Olen juuri muuttanut pois Suomesta, mutta koen ehdottomasti olevani osa paikallista porukkaa Tampereella ja Nokialla, tavallaan jopa Raumalla, vaikka en ole asunut siellä yli vuosikymmeneen. Tuleva matka tuntuu kotiinpaluulta, mutta kotiin me lähdemme myös tammikuussa noustessamme lentokoneeseen Helsinki-Vantaalta. Tiedän myös, että Amerikan pikkukaupunkimme tuntuisi vieläkin kotoisalta, jos siellä vierailisimme. Kadut tutuilta, tavat luontevilta. Tai ehkä tunne paikallisuudesta olisi haalistunut ja olo tuntuisi vieraalta, mene ja tiedä.
Onhan se nyt totta, että ”missä olet paikallisia” kertoo ihmisestä paljon enemmän kuin vain maantieteelliseen sijaintiin viittaava ”mistä maasta sinä tulet”. Kysymyksestä tulee jotain henkilökohtaista. Mielenkiintoisempaa ja inhimillisempää.
Kysymys paikallisuuden tunteesta ja kulttuurien rajoista on pinnalla täällä kansalaisuuksien sulatusuunissa päivittäin. Välillä huomaan, miten monimutkaiseksi moni kokee tuon kaiken smalltalkin ensimmäisen esittelykysymyksen. ”Hmm, olen syntynyt Hollannissa, mutta kasvanut Kiinassa, asunut Kanadassa ja nyt olen taas täällä”, totesi juuri eräs tyttäreni päiväkotikaverin äiti. On perheitä, jotka ovat asuneet vuosikausia komennuselämää ympäri maapalloa; lapsia, joilla on ystäviä kaikilla mantereilla ja aikuisia ihmisiä, jotka ovat olleet itse kolmannen kulttuurin lapsia.
Taiye Selasilla on näkökulma kaikille heille, jotka lisäävät tuon sanan ”mutta” vastatessaan kysymykseen "mistä tulet". Hänen mukaansa aihetta voi lähestyä kolmen R-kirjaimen avulla: Rituals, Relationships, Restrinctions. Rituaalit, suhteet (olisiko rakkaat parempi käännös, että Selasin rimmaavat R:t säilyvät?) ja rajoitukset. Vaikka minulle tuohon small talk- kysymykseen vastaaminen käy suhteellisen helposti, haluan kokeilla, että miltä minun kolme R:ni kuulostaisivat.
R numero yksi: Rituaalit. Minkälaiset rituaalit kuuluvat elämääni? Mitä arkisia rituaaleja elämääni kuuluu, mitä ne kertovat minusta? Taiye Selasi kysyy, että missä päin maailmaa olen esimerkiksi vakiasiakas ruokakaupoissa ja kahviloissa - tuttu kasvo, jonka myyjät tunnistavat?
Rituaaleista minulle tulee aina mieleen ensimmäisenä juhlat. Shanghaissa juhlitaan kaikkia mahdollisia juhlia. Kävimme Halloweenina trick or treat –kierroksella upeasti koristellulla naapuricompoudilla, tapa, joka on jäänyt perheellemme Amerikasta. Suomi-yhteisössä juhlitaan itsenäisyyspäivää ja ensi viikolla olisi mahdollista päästä laulamaan kauneimpia joululauluja. Rituaaleihin kuuluu kuitenkin paljon muutakin arjen tasolla, ja tällä hetkellä arjen rutiinit sijoittuvat tänne Minhangin kaupunginosaan. Aamukahvi ranskalaiskahvilassa ja keskiviikon tanssitunnit Gabyn kotona, lähikaupassa muistetaan jo kotiosoitteemme kuljetusta varten. Kuitenkin tuosta vain voisin kaataa suodatinkahvia mukiini Tampereen yliopiston alakuppilassa, ja saisin luultavasti opiskelija-alennuksen vaikka opiskelijakorttini olisi jäänyt kotiin. Myyjä kyllä tunnistaisi minut.
R numero kaksi: Ihmissuhteet, eli ne rakkaat. Ketkä ihmiset vaikuttavat eniten ja useimmiten elämääni? Tällä hetkellä ihmissuhteeni jakautuvat eri puolelle Suomea, Shanghaihin ja Yhdysvaltoihin. En sovi menoja torstai-iltapäiville, sillä silloin tyttäreni kummitäti Suomessa juo aamukahvia skypen kautta kanssani. Tampereella on silloin aamu, näen taustalla tutun asunnon ja ikkunasta pilkottavan punatiilimaiseman. Päivittäin viestittelen Suomeen, muutaman kerran viikossa Yhdysvaltoihin ja täällä Kiinassa näemme ystäviä lähes päivittäin. Olemme osa tiivistä yhteisöä, ja se on huikeaa. Eikä kotini voisi olla tietenkään missään, missä perheeni ei olisi.
R numero kolme: Rajoitukset. Missä olen, miksi en ole muualla ja mitkä asiat säätelevät näitä asioita? Suomalaisen passin omistajana olen etuoikeutettu monien rajoituksien osalta. Lähes niin monien, että en melkein kehtaa edes laittaa tähän kohtaan mitään. Kuitenkaan en voisi esimerkiksi palata tuosta noin vain Yhdysvaltoihin asumaan ilman, että minulle tai miehelleni tarjottaisiin vaikka L1-viisumiin oikeuttavaa työtä (ja vieläpä kansainvälisen firman kautta). Myös täällä Kiinassa olemme vain ja ainoastaan työviisumin ansiosta. En voi tehdä täällä töitä, sillä minun viisumissani ei ole työlupaa. Eli eivät passit ja viisumit aivan merkityksettömiäkään näissä kodin ja paikallisuuden pohdinnoissa ole.
Millaista se sitten on, jos on paikallinen vähän siellä ja täällä? En voi olla taas siteeraamatta Riikka Pulkkisen Vierasta. (Jatkuva siteerailuni on asia, johon R numero kakkoseni saattavat olla kohta jo kyllästyneitä.) Tuohon kirjaan tiivistyy niin moni asia, minkä koen liittyvän maailmalle levinneisiin koteihin, paikallisuuteen tai Selasin rituaaleihin, rakkaisiin ja rajoituksiin. Minä en nimittäin suostu näkemään tässä maailmalle hajautuneiden paikallisuuksien sukupolvessa juuretonta joukkoa, joka olisi unohtanut juurien arvon tai kiinnittymisen taidon. Päinvastoin, juurien merkitys korostuu maailmalla ja niitä syntyy lisää. Ne vain saattavat ulottua laajemmalle, eri mantereille ja valtamerten yli.
”-- jotkut meistä haluavat saapua yhä uudelleen, kerta toisensa jälkeen, lähtemisensä jälkeen, jäävät kiinni tähän liikkeeseen. Sinä saat aina lähteä ja palata. Sinä perit maan, te peritte sen kaikki, ette vain siksi että tulitte jäljessä, vaan siksi että tämä aika synnyttää muukalaisia, niin ettei kukaan ole koskaan täysin kotonaan.
Autuaita olette te, te kaikki, sattumalta seudulle saapuvat. Rakentakaa kaikki merkitys toistenne varaan.”
(Riikka Pulkkinen 2012: Vieras)
Tätä kirjan kohtaa minä ajattelin Shanghain Suomi-koulun joulujuhlassa. Katossa roikkui lasten askartelemia Suomen lippuja, kahvipöytään oli katettu joulutorttuja ja pienet Kiinaan päätyneet lapset lauloivat kotimaasta, joka näyttäytyi varmasti monelle hieman erilaisena. Siellä he lauloivat liikuttavan keskittyneinä juhlavaatteisaan, sukupolvena, jonka kulttuurinen identiteetti olisi luultavasti jatkuvassa liikkeessä. Ajattelin Selasia ja Pulkkista ja heidän sanojaan, ajattelin miten kohta olisi joulu ja sitten kaksi uutta vuotta, länsimainen ja kiinalainen, enkä yhtään tiedä minne päädymme, mutta nyt on hyvä olla muukalainen, paikallinen täällä.
Mitkä olisivat sinun vastauksesi Selasin R-kirjaimiin?
Terveisiä Kiinasta,
Elina
Comments