Hei taas,
Joskus aiemmin kirjoitinkin siitä, millaisiin ennakko-oletuksiin olen törmännyt kotiäiti-statukseni vuoksi. Koska en voi enää vastata niin usein kuulemaani ”Mitä sinä siellä sitten teet?” –kysymykseen hyväksyttävästi gradu-projektilla, päätin kertoa tavallisesta arkipäivästäni. (Ja kyllä, otsikko viittaa hieman pisteliäästi Helsingin sanomissa 21.9.2019 julkaistuun artikkeliin, josta tulen varmasti kirjoittamaan lisää myöhemmin. Odotan myös kovasti, että pääsen lukemaan artikkelissa käsitellyn kirjan.)
6:15
Herätyskello ehtii harvoin soida. Tasan kello 6:15 sänkyyni hiipii neljävuotias takkutukka, joka tuoksuu yhä unelta. Hän vaatii aamupalaa ja haluaa keskustella yöllä näkemistään unista. Laitan kahvin tippumaan. Seitsemänvuotiasta pörrötukkaa joudun herättelemään ja maanittelemaan aamiaiselle. Meidän perheemme on hyvin jakautunut aamuihmisten suhteen. Ennen aamiasta lapset ruokkivat meille hiljattain muuttaneet kultakalat ja seuraavat niiden ahnasta hiutaleiden etsintää.
Mikäli en ole edeltävänä iltana jaksanut tehdä lapsille eväitä valmiiksi, kadun sitä nyt. Samoin on koulupukujen valmiiksi laittamisen ja harrastuskassien laita. Missä on vesipullot, uimalakki ja futistossut?
8.05
Ajamme eteisestä hissillä parkkihalliin, josta kuljettajamme hakee meidät kyytiin. Usein nappaamme myös ystävät naapurista mukaamme tai kuljemme heidän autollaan. Niinä päivinä kun kuljettajaa ei ole käytössä, me kuljemme koulumatkan potkulaudoilla tai polkupyörällä.
8.30
Lasten koulupäivä alkaa. Juttelen vielä koulun pihalla toisten äitien kanssa, saatamme käydä kahvilla tai sitten lähden kotiin. Usein menen klubitalon kuntosalille. Toisinaan rentoudun treenin jälkeen klubitilojen saunassa, joka on muuten Suomalaisen Harvian (!). Tai sitten joogaan kotona Yogaia-sovelluksen kanssa.
10.00
Hiljainen koti ja läppäri. Minulla on tälle syksylle kolme projektia, joille jaan nämä arvokkaat hiljaisen kodin tunnit. Hyppäsin syksyllä Suomi-koululla johtavan opettajan saappaisiin ja päivästäni kuluu vaihteleva osa Suomi-koulun asioihin. Toinen projekti on toiminimen perustaminen, josta tulen varmasti kertomaan täälläkin vielä lisää. Nyt enää hieman kerään rohkeutta ja hion konseptia. Gradun valmistuttua minulla on viimein aikaa rakkaalle kirjaprojektilleni. Sillä jos ei nyt, niin sitten ei luultavasti koskaan. Tätä hetkeä olen odottanut ehkä kymmenen vuotta. Milloin elämässäni tulisi muka toiste tällainen tilaisuus kirjoittaa?
Ra-kas-tan näitä kirjoittamiselle omistettuja tuntejani. Tiedän tulevani kaipaamaan niitä jonain päivänä yhtä paljon kuin Shanghaita.
Minun naputellessani tietokonetta aurinkoinen ayimme saapuu meille kolmeksi tunniksi. Hän pesee pyykkiä, siivoaa ja välillä tekee ruokaa. ”Mama zuò fàn?”, hän kysyy minulta. Aionko kokata? Joskus pyydän häntä esivalmistelemaan kasvikset, eli kuorimaan, pilkkomaan ja liottamaan ne etikkavedessä myrkkyjäämien poistamiseksi.
Syön usein lounaani läppärin äärellä tai käyn lähiostarilla syömässä ystävien kanssa. Teen ruokaostokset useimmiten netissä tai lähikaupassa, ja ruuat toimitetaan kätevästi molempien kautta kotiovelle.
Ai niin, perjantai-iltapäivisin opiskelen kaksi tuntia kiinaa kotiopettajan kanssa.
15.00
Valmistaudun lähtemään koululle. Lasten harrastuspäivinä on luvassa odottelua ja otan heille mukaan välipaloja. Esimerkiksi maanantaisin olemme kotona vasta seitsemän aikaan ja torstaisin kuudelta, joten mukana on oltava puuhaa ja syötävää. Yleensä odottelijan lukuläksyt hoituvat sisaruksen ollessa harrastuksissaan.
15.30
”Moi äiti! Voidaanko pitää tänään leikkitreffit X:nkanssa pliiiiis?” Tämä on yleisin tervehdys, jonka saan. Tiistait ja keskiviikot ovatkin meillä usein niitä päiviä, kun leikimme koulun jälkeen kavereiden kanssa jonkun luona tai puistoissa.
Lapset haetaan koulun lasiovilta, ja heidät luovutetaan yksi kerrallaan vanhemmille. He saapuvat suuret reput selässään ja katoavat leikkitelineisiin, ja me äidit vaihdamme kuulumisia, etsimme lasten kadottamia tavaroita ja sovimme leikkitreffejä. Hyvin usein puolisoidemme ollessa matkoilla me vietämme illat yhdessä, kutsumme toisiamme kylään. Lapset leikkivät, me juomme teetä ja laitamme välipalaa.
18.30
Illan hämärtyessä on aika siirtyä kotiin, varsinkin jos repussa odottaa läksyjä. Brittikoulusta esikoiselleni tulee jo melko paljon läksyjä suomalaiseen kouluun verrattuna, ja yritän jakaa läksyhetkiä pieniin paloihin. Kylpyhuoneessa valuu kylpyvesi ja me puuhailemme jotain yhdessä, pelaamme pelejä tai piirrämme.
19.00
Illallispöydässämme syödään sekä suomalaisia että kiinalaisia ruokia. Pöydässä saattaa olla esimerkiksi salaattia, kasvissosekeittoa ja leipää tai sitten kiinalaisia riisiruokia kastikkeineen. Yläkerrasta kuuluu pianon soittoa, kuten monesta compoudimme asunnosta pimeän tullen. Jos hyttyset eivät lentäisi sisään valoa kohti, avaisin mielelläni ikkunan, jotta soittoläksyt kaikuisivat sisälle asti .
Illallisen jälkeen puran lasten reput. Kaivan esiin eväsrasiat ja piirustukset, lukukirjat ja mytätyt villatakit. Mikäli lasten yleinen väsymystaso sallii, pakkaan heille seuraavan päivän eväät valmiiksi, laitan puhtaat koulupuvut esiin sohvalle, täytän vesipullot ja etsin tarvittavat harrastustavarat.
20.00
Iltasadun aika. Kahden sadun jälkeen peittelemme lapset sänkyihinsä, ellei sitten mieheni ole työmatkalla ja kumpikin lapsi livahda päättävisesti minun viereeni. Esikoiseni jää itsekseen kuuntelemaan äänikirjaa, mutta kuopus haluaa jonkun viereensä nukahtamiseen asti. Minä olen ja silitän, odotamme yhdessä unta, joka yleensä saapuu pehmolelun vaihtamisen ja vedenjuonnin jälkeen.
21.00
Tähän mennessä kaikki nukkuvat jo ja ainoa ääni asunnossa on tiskikoneen hurina. Minä siivoilen keittiötä, keräilen leluja lattialta, vastailen viimeinkin kaikkiin kerääntyneisiin WeChat-viesteihin, joihin en ole aiemmin ehtinyt vastata ja keitän vielä teetä. Teen pienen hetken hommia tietokoneella, kirjoitan sähköposteja tai vetäydyn lukemaan kirjaa.
22.00
Käyn suihkussa ja heittäydyn sänkyyn kuuntelemaan rikos-podcasteja. Olen niihin auttamattomasti koukussa. Rikokset jäävät kuitenkin usein selvittämättä Shanghain yössä, sillä nukahdan jo ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen.
Ilmastointilaitteet ja ilmanpuhdistimet humisevat, sammakot kurnuttavat pihalla pimeässä.
Aamulla kello soi 6:15 ja kaikki alkaa jälleen alusta.
Päiväni kiinalaiset mausteet
Ja koska harva päivä täällä on täysin yllätyksetön, voi päivääni lisätä vaihtelevan sekoituksen vaikkapa seuraavia asioita:
Lämminvesivaraaja ei toimi. Seuraukset: joko minä ”korjaan” eli yritän käynnistää varaajan uudelleen ja painella nappuloita, tai sitten kotiimme saapuu korjaaja noin tunniksi.
VPN temppuilee. Seuraukset: somepaasto ja sähköpostitauko, myöskään Google tai Whatsapp eivät toimi. Tuhlaan aikaani sammuttelemalla puhelinta ja kokeilemalla eri maiden reitittimiä.
Ilmansaasteet napsahtavat punaiselle. Seuraukset: suunnitelmat uusiksi. Vältämme huonolla ilmanlaadulla ulkona liikkumista ja pakolliset matkat kuljemme hengityssuojainten kanssa. Tämä aiheuttaa toisinaan lapsissa suurta vastustusta, ja maskien käytön houkuttelussa saakin usein ottaa perin luovat keinot käyttöön. Yritämme myös pysyä vain sellaisissa sisätiloissa, joista löytyy ilmanpuhdistimet.
Jotain hajoaa. Seuraukset: Käyn lukemattomia keskusteluja kääntäjäsovelluksen, elekielen ja alkeellisen kiinani avulla. Etsin korjaajaa paikasta A, joka osoittautuu suljetuksi, mutta joku tietää paikan B, jota voi kokeilla. Seuraan kiinalaista karttaa ja löydän kujan, jolla on numeroilla varustettuja peltiovia. Minun etsimäni peltiovi on muuttanut, mutta joku tarjoutuu laittamaan ilmaa pyöränkumeihini. Päätän jatkaa asian korjaamista huomenna, ja silloin kaikki alkaa alusta. Eihän sitä tiedä, vaikka paikka A olisikin auki.
Tällaisia Shanghain päiväni ovat. Arkipäivät sujuvat hyvin pitkälti samalla kaavalla, viikonloput ovat rentoa perheaikaa ja Suomi-koulua, sekä tähän valtavaan kaupunkiin (ja sen brunsseihin) tutustumista.
Ja aina kun saan tilaisuuden, minä kaivan tietokoneeni esiin ja kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan. Sillä en minä ole tänne kenenkään toisen uraunelmien perässä tullut. En väitä, että arki olisi aina aivan helppoa tai elämääni ei mahtuisi tummia sävyjä, mutta juuri tämä arki mahdollistaa minulle nyt nuo aamujen ja iltapäivien kiirettömät hetket lasten kanssa. Sylinä olemisen, jokien karppien luo pysähtymisen ja silti omien haaveideni toteuttamisen. Kirjoittamisen. Minä en tullut tänne perässä, vaan vierellä, yhä minuna.
Elina
Comments