Tämä kuva napsahti puhelimeni näytölle. ”Terveisiä Shanghaista”, viestissä sanottiin. Vilkaisin sen kiireessä, ohimennen. Mieheni oli työreissulla ja minulla kädet täynnä lasten, töiden ja tenttien kanssa. Jäin miettimään tuota kuvaa koko päiväksi. Se on sumuinen, mutta tiedän, ettei sumua saa sekoittaa Suomen harmauteen, lähestyvään sateeseen tai aamujen sumuun. Tuntemattoman kaupungin yllä roikkuu saastepilvi, aqi-luvut hipovat sataa kuuttakymmentä.
AQI on kirjainyhdistelmä, joka on tullut minulle tahtomattani tutuksi ottaessani selvää Shanghaista. Air quality index, siihen löytyy sovelluksia puhelimiin, toiset ovat luotettavimpia kuin toiset. USA:n konsulaatin indeksi on luotettavin, minulle kerrotaan, joten olen alkanut seuraamaan sitä. Tiedän, että tämä kuva kertoo tulevan uuden arkemme nurjasta puolesta, jonka haluaisin aktiivisesti sulkea mielestäni pois, sillä onhan ilmansaasteet nyt ahdistava ajatus.
Miltä mahtaa tuntua, kun kännykän sovellus kertoo, että tänään kannattaa mennä ulos vain maskin kanssa?
Lannistuneena googlaan hengityssuojainten vertailuja ja mietin keinoja, joilla suostutella lapset pitämään maskia.
Iltapäivällä avaan kuvan uudelleen ja tihrustan sitä, zoomaan lähemmäs pilvenpiirtäjiin. Erotan kiinalaisia kylttejä ja valtavan Adidaksen mainoksen. Taustalla tunnistan lahden ja vastarannan kuuluisan tv-tornin. Harmaus on kuitenkin kuvan vallitsevin elementti. Tämä ei luo minulle varsinaisesti kovin ruusuista tai kodikasta mielikuvaa kaupungista. Oikeastaan se tuntuu vielä tuntemattomammalta. Kuvaviestin myötä olen iloinen siitä, että me emme muuta ydinkeskustaan vaan Shanghain liepeille, luultavasti Minhangin alueelle.
Ajatella, muutaman kuukauden päästä olemme tuossa hotellihuoneen ikkunasta räpsäistyn kuvan kaupungissa. Mitä kaikkea se mahtaakaan sisäänsä kätkeä.
Commentaires