Nyt kun tiedämme asuinpaikastamme taas vuodella eteenpäin, on tämä talo alkanut todella tuntua kodilta. Krumeluureineen kaikkineen. Uudessa maassa fyysisen kodin merkitys korostuu, sillä se on turvasatama kaiken alkuun niin oudon ja erilaisen keskellä. Paikka, jossa voi ehkä kaivautua niiden tuttujen, jo hieman kauhtuneiden, Marimekon pussilakanoiden alle ja olla turvassa henkisen pyörremyrskynkin keskellä.
Ajattelin tehdä pienen esittelykierroksen tänne meidän kotiimme. Me asumme yhdessä Shanghain tuhansista muureilla ympäröidyistä compoudeista ulkomaalaisten suosimalla asuinalueella. Tosin meidän compoudillamme asuu kuitenkin enimmäkseen kiinalaisia, minkä uskon johtuvan tämän huvittavan mahtipontisesti palatsiksi nimetyn paikan tyylistä. Alueemme vartioitujen porttien jälkeen meille kuljetaan korkeiden palmujen reunustamaa tietä pitkin. Siitä on tullut rakas kotikatu. Alakerran ovimies saattaa nukkua, mutta yleensä hän hätkähtää, jos koputtaa ikkunalasiin. Hän päästää tarkistetut vieraat hissiin, jolla pääsee suoraan eteiseemme. (Usein vieraat joutuvat odottamaan eteisessä harmillisen kauan, sillä kotimme seinät ovat niin paksut, että en yksinkertaisesti kuule oven takana koputtelijoita.)
Meillä kuuluu ilmanpuhdistinten tasainen hurina ja silloin tällöin läheisen rakennustyömaan kolahdukset. Ikkunoiden takana sirkuttavat linnut, iltaisin kaskaat, sammakot ja heinäsirkat. Tältä siis kuulostaa kotimme hiljaisuus, lasten ollessa hereillä en toki pahemmin taustaääniä kuuntele. Marmorilattia tuntuu viileältä paljaiden jalkojen alla ja ilmastointi puhaltaa kylmää iholle. Käytän sisällä usein pitkähihaista. Tänään ayimme on valmistanut dumplingeja ja keittiössä leijuu yhä öljyn ja paistetun jauhelihan tuoksu. Ja korianterin, korianteria ei voi koskaan olla liikaa. Eteisessämme puolestaan haisee jokin kummallinen kemikaali. Se tuli netistä tilaamani nipin napin pystyssä pysyvän kaapin mukana, ja olen yrittänyt tuulettaa hajua paloportaisiin. Hississä tuoksuu suitsukemainen hyttysmyrkky ja tämä tuoksu seuraakin eteiseen.
Kodissamme on länsimaiseen silmään hyvin omituisiakin asioita, joihin olen jo aivan tottunut, mutta aluksi ne kummastuttivat. Kuten sisäeteisen on valtava, koko seinän pituinen kolibrimaalaus. Vaikka maalaus yllätti, niin pidin tuota maalausta heti enteenä astuessamme asuntonäyttöön ensimmäisen kerran. Onhan tuo sama lintu nimittäin tatuoitu käteeni jo kymmenen vuotta sitten. Asunnossamme on muitakin seinämaalauksia – trendi, johon en ole tainnut törmätä missään muualla. Ruokailutilan seinää taas koristaa jättimäinen kultaraaminen peili, mikä on myös ainakin suomalaiseen silmään hieman erikoinen ratkaisu. Niin ja yksi merkillisyys on kodinhoitohuoneen yhteydessä oleva pieni erillinen huone kylpyhuoneineen, joka on ”ayin huone". Se on perheen luona asuvalle ayille eli kotiapulaiselle tarkoitettu huone, jollainen löytyy kaikista täällä näkemistäni asunnoista ja taloista. Meillä ei ”live in” –ratkaisulle ole tarvetta, joten tämä huone toimii lähinnä matkalaukkuvarastona, kylpyhuone on toki varattu osapäiväiselle ayillemme.
Olohuoneessa ja ruokailuhuoneessa vietämme ehdottomasti eniten aikaa. Täällä syödään, pelataan, piirretään ja katsotaan iltaisin elokuvia. Lasiovilla eristettävä keittiömme on hyvin länsimainen, meillä on jopa uuni, vaikka kiinalaisessa keittiössä harvoin uunia onkaan. Jännitin alkuun kaasulieden käyttöä, mutta nyt en enää millään muulla edes haluaisi kokkailla. Olohuoneesta pääsee parvekkeelle, jolla olemme nyt ilmojen lämmettyä alkaneet viettää enemmän aikaa. Päämakuuhuoneen parveketta emme oikeastaan edes käytä (lue: siivoa), tai ole ostaneet siihen erikseen kalusteita. Kotimme on vuokrattu valmiiksi kalustettuna, olemme hankkineet vain muutamia huonekaluja, mattoja, koriste-esineitä, tyynyjä ja sen sellaisia. Alueemme expat-mittakaavassa asuntomme on pienehkö, sillä makuuhuoneet ovat hyvin tavallisen kokoisia, eikä meillä ole erillistä vierashuonetta. Tämä riittää kyllä meille silti aivan mainiosti.
Tämä Kiinan kotimme ei voisi olla enää kauempana pohjoismaisen minimalistisesta tyylistä, sillä täällä enemmän on enemmän. Kaikkialla on koristeita ja kaiverruksia: seinissä, katossa, listoissa. Värejä, kiiltäviä pintoja, kultaa. Onhan tämä hyvin vastakohtainen asunto entiseen Suomen kotiimme verrattuna, jonka tyyliä voisi kuvata sanoilla maanläheinen ja rento, mutta yllättävän hyvin olemme näihin krumeluureihin tottuneet. Totesimme, että jos kerran on mahdollista kokeilla jotain totaalisen erilaista, niin kokeillaan nyt sitten täysillä. Valkoisia seiniä ehdimme ihailla sitten taas todennäköisesti Suomessakin.
Suosikkiasioitani on meidän makuuhuoneemme yhteydessä olevat vaatehuone ja kylpyhuone. Lastenhuoneidenkin yhteydessä on kylpyhuoneet ja tämä sujuvoittaa iltapuuhia, kun suihkuvuoroista ei tarvitse kinastella. Minulle on suorastaan arjen luksusta saada pukeutua ja laittautua omassa rauhassa. Silloin kun olen jaksanut herätä ilman torkkunapin painelua, saatan kuunnella omassa sopessani musiikkia tai polttaa tuoksukynttilöitä, sillä haluan kerätä energiaa päivään. Haaveilen siirtäväni vastaavan systeemin jonain päivänä tulevaan Suomen kotiimme. Sametilla vuoratun seinän taas taidan jättää tänne, hih.
Väitän, että tällä kodilla on ollut valtava merkitys sujuvan sopeutumisemme suhteen. Amerikassa asuessamme minulla kesti kauan tottua asuntoomme, sillä en kokenut sitä viihtyisäksi tai pitänyt sen tyylistä ollenkaan. Näillä muutaman vuoden komennuksilla melko harva luultavasti saa kodistaan aivan tismalleen oman näköistään tai viitsi kovasti panostaa rahallisesti sisustukseen, mutta näitä kahta kokemustani vertaillessani sanon kuitenkin, että pienikin panostus voi vaikuttaa sopeutumiseen. Ihan vain jo vaikka valokuvat ja viherkasvit auttavat paljon.
Mikä parasta, löytyy vastapäisestä kerrostalosta rakas ystäväperhe, jonka kanssa jaamme hyvin paljon tätä Shanghain arkea. Alueemme yhteisöllisyys lisää lämmön tuntua myös kotona. Kaikki on sopivan lähellä: koulut, liikuntamahdollisuudet, kaupat ja kahvilat. On mahdotonta kulkea täällä päin törmäämättä tuttuihin. Eräs tuttu äiti, joka asuu hieman kauempana tältä alueelta taivastelikin, että miten pääsemme täällä yhtään minnekään tai saamme mitään tehtyä, kun pysähtelemme tuon tuosta juttelemaan. Tässä paikassa on tosiaan kyläfiilistä keskellä miljoonakaupunkia.
Tällaista meillä siis on, täällä kaupungin laitamilla.
Älä muuten anna kuvien liikaa hämätä, sillä lapset tulevat pian kotiin koulusta ja silloin lattiat täyttyvät pikkuautoista ja nukenvaunut ilmestyvät olohuoneeseen, pöydille ilmestyy epämääräisiä paperikasoja ja lasipöydissä näkyy joka ikinen sormenjälki. Lattialta löytyy muovailuvahanmuruja ja säärisuojia. Sitä samaa lapsiperhearkea kuin kaikkialla maailmassa. Sitä, joka saa minkä tahansa paikan tuntumaan kodilta, oli sen lattiat sitten kokolattiamattoa, marmoria tai laminaattia.
Mukavaa, että käväisit kurkistamassa meille.
Elina
Comments