KIRJE KIINAAN MUUTTOA EDELTÄVÄLTÄ ILLALTA

Hei taas,

Me lähdemme huomenna. Käsittämätöntä, että tammikuussa sivulauseessa ilmoille heitetty ajatus on käymässä toteen alle vuorokauden kuluttua.

Pikalähetti kolkutti tänään anoppilan oveen. Hänellä oli kädessään kirjekuori, joka sisälsi neljä viisumeilla varustettua passia. Ehtivät kuitenkin. En edes jännittänyt niin paljoa kuin saattaisi kuvitella, sillä jos jotain olen tämän prosessin aikana oppinut sietämään, niin epävarmuutta.

Viimeinen viikko on ollut täynnä pakkaamista. Miten paljon voikaan nelihenkinen perhe pakata, illasta aamuun, vielä tänäänkin sumplimme matkalaukkuja. Maanantaina jätimme nipun avaimia kotimme pöydälle. "Asunto on nyt siivottu ja loput avaimet keittiössä", naputtelin uudelle omistajalle autosta, sydäntäsärkevää koti-ikävää poteva lapsi takapenkillä. Tähän viikkoon on sisältynyt hetkiä, joina olen tuntenut itseni äitinä hyvin neuvottomaksi.

Viikonloppuna itkin kuin vesiputous tämän kaiken haikeuden vuoksi, mutta maanantaina päätin ryhdistäytyä, sillä minun tunteillani ei ole nyt väliä, ei minun ikävälläni juuri nyt. Tärkeintä on olla tukena näille kahdelle pienelle, olla turvallinen ja vakaa kun he sitä eniten tarvitsevat. Heidän koko maailmansa on muuttumassa ja meidän aikuisten tulee osoittaa, ettei sitä tarvitse pelätä (vaikka meitäkin vähäsen pelottaisi). On totta, että lapset ovat hyvin sopeutuvaisia, mutta eipä heillä ole vaihtoehtojakaan. Voi kunpa löytäisin ne oikeat keinot, sillä helppoa tämä ei aina ole ja olisi täysin teeskenneltyä kirjoittaa muuta.

Niissä tammikuun suunnitelmissa muuttoamme väläyteltiin jo alkukesälle. Vaikka asioiden konkretisoituminen ja varmuuden saaminen muutolle tuntui kestävän matelevalta ikuisuudelta, en voisi olla enää onnellisempi siitä, että asiat menivätkin niin, että lähdemme vasta nyt. Minä nimittäin uskon, että kaikista vuodenajoista juuri syksy on hyvä aika muuttaa. Nyt, kun lapset ostavat pyyhekumeja ja kyniä uusiin koulureppuihinsa, kalenterit täyttyvät alkavan syksyn menoista ja tuuli muuttuu aamu aamulta kirpeämmäksi. Juuri tällaisena aikana on hyvä sanoa, että nähdään taas ja nousta lentokoneeseen. Eivät nämä hyvästit ole.

Olen niin kiitollinen, että saimme nähdä Suomen ihmeellisen hellekesän, joka tuntui kerrankin pitkältä. Valvoa sen valoisissa illoissa ja öissä, nähdä miten elokuussa ne alkoivat tummua. Oli ihmeellistä pulahtaa järviin ja nähdä kaksi ryppysormista vastasyntynyttä, jotka tekivät lapsuudenystävistäni äitejä.

Juuri nyt, kun elokuun viimeisten päivien tuuli käy jo hieman viileäksi ja syksy on lähes täällä, on hyvä aika.

Seuraavaksi kirjoitan sinulle Kiinasta.

Voi hyvin,

Elina