Huomenta,
Kello on kuusi aamulla, muu perhe nukkuu sikeästi ja voi miten kateellinen olenkaan heidän unestaan. Nukuin syvää horrosunta aamu kolmeen asti tyttäreni vieressä huoneessa, johon hän tohkeissaan tahtoi yksin nukkumaan, mutta johon hän kaipasikin äitiä hyvin pian.
Hiivin juuri viileää marmorilattiaa pitkin tänne keittiöön kun en jaksanut enää maata paikoillani, nämä sängyt ovat kivikovia. Tein muuten hassun huomion, johon tiedän tottuvani pian: tämä lattia ei narahtele askelten alla. Tiedän myös, että ilmastoinnin kohinasta tulee myös kohta tuttu taustaääni. Pieniä asioita uudesta kodista, jotka varastavat nyt huomioni, mutta jotka katoava mielestä ajan kanssa.
Pääni on jetlagista ja nukkumattomuudesta yhä täysin pyörryksissä. Olemme olleet täällä vuorokauden, enkä pystynyt eilen kirjoittamaan sanaakaan muutamaa viestiä lukuunottamatta. En vain kyennyt muodostamaan järkeviä tai ehjiä lauseita, nytkin pilkut vilahtelevat ja kirjaimet katoavat. Kaikki on niin uutta ja erilaista, että se tuntuu suorastaan absurdilta. Ulkona on hyvin kosteaa ja olohuoneen lasiovet ovat huurussa. Kävin parvekkella tutkimassa edessä avautuvaa maisemaa uteliaana: nukkuvaa pihapiiriä, vastapäätä kohoavia kerrostaloja ja palmuja. Yritin kurkkia näkisinkö jostain talojen kattojen välistä pilkistävän Huangpu-joen. (En nähnyt, taidamme olla väärään suuntaan.) Pelkäsin naurettavan paljon näkeväni jonkin ötökän parvekkeella, mutta viereiselle kaiteelle lehahti onneksi vain harmaa kyyhkynen. Opin myös, että parvekkeelle ei niin vain tassutella paljain jaloin, sillä jalanpohjia peitti välittömästi tuntuva pölykerros. Tämä pölykerros kuulemani mukaan uusiutuu päivässä kaikille ulkopinnoille, samoin kuin kosteassa ilmanalassa pintoja vaaniva home.
Olen hyvin iloinen, että valitsimme tämän asunnon toisen vaihtoehdon sijaan. Siinä oli kamalat huonekalut, jotka olisimme halunneet heti vaihtaa, ja minua väsyttää juuri nyt entisestään kun edes ajattelen sitä ruljanssia. Nämä sopivat hyvin. Joka puolella lojuu avonaisia matkalaukkuja ja kaikki on vielä sikin sokin. Tilasimme kuljettajan kymmeneksi, että voimme ostaa Ikeasta kauan odotetun parvisängyn esikoiselle, henkareita sekä kaikkea muuta tarpeellista. Niin, siinä muuten yksi asioista, joihin täällä on totuteltava, siis että emme enää hyppää spontaanisti auton rattiin. Ensin on odotettava kuljettajaa. Meillä ei ole yhteistä kieltä hänen kanssaan, mutta kännykän käännösten kautta kommunikoidaan ja kiitoksen onneksi osaan kiinaksi. Haluan alkaa opetella kieltä mahdollisimman pian, kunhan tältä aikaeroväsymykseltä kykenen taas ajattelemaan.
Saimme eilen naapuritalossa asuvalta suomalaiselta ystäväperheeltä ”starttipaketin” lainaan ja heidän ansiostaan meillä oli peitot ja tyynyt viime yönä, pyyhkeet joihin kuivata suihkun jälkeen ja astioita aamupalaa varten. Miten ystävällistä! Heillä vieraillessamme tuli heti niin kovin tervetullut olo, Shanghaihin ja tähän naapurustoon. Huvittuneena muistelin, millainen kontrasti tämä olikaan ensimmäiselle päivällemme Amerikassa. Että miten emme tunteneet ainoatakaan henkilöä koko kaupungissa, hyppäsimme vain aamulla autoon ja lähdimme ajelemaan ympäriinsä ilman navigaattoria löytääksemme edes yhden ruokakaupan.
Tästä tämä nyt alkaa, kaiken alusta rakentaminen tänne. Kävelimme eilen trooppisessa pimeässä illassa kotiin päin ystäviltämme, he tulivat saattamaan meitä. Lapsista oli tullut heti ystäviä ja he juoksentelivat pitkin tummaa katua kaskaiden pitäessä konserttiaan. Mietin siinä, että miten epätodelliselta kaikki tuntuikaan, mutta aivan varmasti myös juuri siltä, miltä seikkailut tuntuvat alkaessaan.
Terveisiä sinne,
Elina
Comments