”Ai Kiinaan. Mitenköhän lapset sopeutuisivat, entä miten minun työkuvioni tulevaisuudessa menisivät?”
Jotenkin näin minä vastasin silloin, kun mieheni otti ensimmäistä kertaa puheeksi mahdollisen Kiinan komennuksen. Ulkomaankomennukselle puolison roolissa matkustavat joutuvat usein irtisanoutumaan töistään, elleivät saa virkavapaata. (Äitiysloma onkin ajankohdallisesti loistava tilaisuus yksittäiselle komennukselle!) Omasta työidentiteetistä luopuminen on monien tutkimusten osoittamana expat-puolisoille vaikeinta ja tauot työelämästä voivat vaikeuttaa uudelleentyöllistymistä. Kiertolaiselämässä puolison on usein hyvin haastavaa pitää kiinni omasta ammatista ja harva työnantaja odottaa loputtomiin maailmalla reissaajaa.
Minä tiesin tämän kaiken ja harkitsin vastaustani tarkkaan.
Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme muuttaneet kansainvälisesti kolme kertaa. Nelihenkinen perheemme on pakannut tavarat kerran Yhdysvaltoihin, kerran Suomeen ja kerran Kiinaan. Joka kerta elämäntilanne on ollut erilainen. Kiinan komennukselle myöntävästi vastatessani minulla oli meneillään viimeinen opiskeluvuosi ja tein kahta keskenään hyvin erilaista osa-aikatyötä, joista molemmista pidin valtavasti. Juuri kun olin tottunut tasapainoilemaan opiskelujen, töiden ja perhe-elämän välillä ja sopeutunut takaisin Suomeen, niin päätös uudesta lähdöstä ei ollut mitenkään helppo. (Olen aiemmin kirjoittanut ajatuksista, joita kävimme läpi lastemme osalta, mutta nyt nämä pohdinnat kohdistuvat vain omiin työkuvioihini.)
Päätös lähdöstä muodostui kuitenkin lopulta sen myötä, että olisin uuden edessä joka tapauksessa valmistuessani, ja että gradua voisin kirjoittaa aivan yhtä hyvin Tampereen yliopiston kirjastossa kuin Shanghain laitamillakin. Vastaukseni olisi ollut todennäköisesti hyvinkin toisenlainen, mikäli olisin jo ollut kokoaikaisesti mukana työelämässä.
Kirjoitin viimeksi siitä, miten vaikeaa tällaisen elämäntavan tuomaan epävarmuuteen on toisinaan suhtautua. Viime komennuksemme aikana olin äitiys –ja hoitovapaalla opinnoistani ja Suomen kotimme odotti meitä, mutta kun palaamme Kiinasta, ei meillä ole kotia odottamassa, eikä minulla työtä tai opintoja, joihin palata. Toisinaan tämä ajatus pitää minulle itsepäisesti seuraa, kun katselen ikkunan läpi yössä huojuvia palmuja enkä saa unta.
Välillä koen ahdistusta ja koen kaipuuta jonkinlaiseen tukikohtaan, kiintopisteeseen. Välillä taas osaan kääntää ajatuksen ympäri: koska kiintopistettä ja tukikohtaa ei ole, on kaikki mahdollista. Asuinpaikat, työt, elämäntavat, unelmat. Tämä ajatus on valtava, jännittävä ja pelottavakin, ja tiedän että mikään osa siitä ei tule helposti tai mene välttämättä suunnitelmien mukaan.
Expat-valmentaja Marja Saviaro neuvoo teoksessaan Maailmalta kotiin (2015) pitämään paluumuuton mielessään ja tekemään sen vaatimia valmisteluita jo komennuskohteessa. Näin paluumuutto saattaa olla edes aavistuksen helpompi, sillä kivutonta se ei koskaan ole. En nyt tietenkään ole vielä paluuvalmisteluja aloittamassa – juurihan me purimme muuttolaatikot täällä. Kuitenkin olen alkanut miettiä, että miten voisin jo täällä ollessa valmistautua työelämään siirtymiseen, kun aikanaan taas Suomen kamaralle pysyvästi astumme.
Kuten aina miettiessäni jotain tärkeää, menin kahvilaan tekemään listaa. (Joku saattaisi väittää, että tämä on tekosyy tilata cappuccino.) Kirjasin ylös muistikirjaani asioita, joiden tekeminen helpottaa omien työkuvioideni pohtimista näin expat-puolison roolissa.
Tässä muutama rivi expat-puolison työkuviot -listastani:
- Verkostoituminen. Shanghaissa tapaa ihmisiä maailman joka kolkasta ja melkeinpä meitä kaikkia yhdistää täällä olomme väliaikaisuus. On upeaa vaihtaa ajatuksia mitä erilaisimmista taustoista tulevien ihmisten kanssa ja löytää uusia näkökulmia. Ja kuka tietää missä ja milloin vielä tapaamme vaikka töiden merkeissä, täällä jos jossain on tullut todettua kuinka pieni maailma on! Niin ja niitä kotimaan verkostoja kannattaa toki myös ylläpitää.
- Oman alan seuraaminen. Eräs viestinnän opettajani sanoi lukevansa joka päivä yhden alan julkaisun pysyäkseen ajan tasalla. Mielestäni tämä on aivan mahtava tapa. Minäkin olen alkanut tiirailemaan kirjallisuus- ja viestintäalan julkaisuja aktiivisemmin, että en vaan pääse sammaloitumaan.
- Itsensä kehittäminen. Nyt kun olemme alkaneet vihdoin asettua, on aika alkaa opetella kiinaa. Miten mahtavaa olisikaan pärjätä arjessa ilman Google translatoria ja saada ylpeänä ilmoittaa hallitsevansa mandariinikiinasta perusteet! Täällä moni puolisostatuksella maassa oleva tekee myös opintoja esimerkiksi avoimen yliopiston kautta Suomeen.
- Ajan hyödyntäminen omien unelmatöiden kartoittamiseen. Ainakin tällä komennuksella on arjessani sitä suurinta luksusta eli aikaa. Kun kaikkeen tuttuun ja turvalliseen on rutkasti etäisyyttä, on tilaa todella pohtia suuntaa, jota kohti haluaa lähteä. Esimerkiksi viime komennuksemme aikana tein täyskäännöksen ja vaihdoin sivuaineeni kasvatustieteistä viestintään. (Tällä kertaa olen myös saattanut tehdä jotain uskaliasta ja kirjoittaa ”tee yrityssuunnitelma” tämän kohdan alle, mutta sen yllä lukee kuitenkin hyvin painokkaasti ”kirjoita gradu & valmistu”, joten ei tästä muuta kuin että iik!)
- Projektiin/yhdistystoimintaan heittäytyminen tai vapaaehtoistyöt. Työlupien hankala saatavuus estää monien expat-puolisoiden työskentelyn, mutta milloin muulloin elämässä tulisikaan eteen yhtä hyvä tilaisuus tehdä vapaaehtoistöitä ja/tai olla mukana yhdistystoiminnassa? Minäkin aloitan keväällä erään uuden ”toimen”, josta olen yhä enemmän innoissani.
Silloin viime kevättalvena kun pohdimme komennukselle lähtöä päätin vakaasti, että tämän seikkailumme hintalapussa ei saa lukea minun omia työunelmiani. Tällaisten listojen laatiminen rauhoittaa minua ja toisinaan niinä yön ahdistavina tunteina kun ajattelen, että pilaan kaikki työllistymismahdollisuuteni, on listat ihan hyvä kaivaa esiin.
Toisaalta nämä kokemukset ovat opettaneet myös sen, miten vapauttavaa on joskus irrottautua töiden/opiskelujen tuomasta identiteetistä ja nähdä selkeämmin sen minän siellä takana. Meissä expat-puolisoissa on insinöörejä, opettajia, sairaanhoitajia, kotiäitejä -ja isiä, pankkivirkailijoita, myyntitykkejä, veroasiantuntijoita, biologeja, tanssijoita, ihan mitä vain, mutta me saatamme kysyä toistemme ammateista vasta kun olemme jutelleet tuntikausia aivan jostain muusta. Tämäkin on jotain, minkä äärelle kannattaa pysähtyä juuri nyt.
Lämpimin terveisin sateisesta Shanghaista,
Elina
PS. Minusta listojen täydentäminen on parasta, joten kirjoita ihmeessä minulle, jos mieleesi tulee keinoja valmistautua työelämään expat-puolison saappaissa! Näin tekemällä vähennät minun ja ehkä jonkun muunkin huolikuormaa.
Comments