Tämä kuva on syyskuiselta automatkalta, jolloin ilmanlaatumittarit olivat ensimmäistä kertaa punaisella. Oli järjettömän kuuma päivä, asetin maskin kasvoilleni ja ajattelin, että tällaista tämä nyt sitten on. Onneksi saimme unohtaa tuon päivän jälkeen maskit pitkäksi aikaa laatikkoon ja niitä alettiin tarvita uudelleen vasta lokakuun puolella. Shanghain ilmansaastetilanne oli syksyllä erittäin maltillinen. Monena päivänä saimme nauttia jopa vihreistä lukemista.
Seuraan ilmanlaatua kätevästi kännykän sovelluksen avulla. Ilmanlaatu on värikoodattua: vihreä on hyvä, keltainen ok, oranssi alkaa olla huonon puolella ja punainen tarkoittaa epäterveellistä ilmaa. Sovelluksen mittarin värähtäessä punaiselle ilmestyy kuvan henkilölle hengityssuoja, joten silloin mekin laitamme maskit kasvoille. Tummempiakin sävyjä löytyy, mutta onneksi lukemat eivät ole kohonneet kertaakaan täällä olomme aikana violetille tai ruskealle.
Aivan rehellisesti sanottuna nuo punaisten lukemien päivät ahdistavat. Seuraan erityisesti PM2,5-partikkeleiden lukemia. Ne ovat niitä vaarallisia pienen pieniä hiukkasia, jotka eivät poistu elimistöstä vaan jäävät keuhkoihin. O3-lukemien ollessa koholla ilma värjääntyy kellertävän sumeaksi. Eräänä myöhäisenä iltana ihailin salilta kotiin pyöräillessäni kauniin violettia harsoa tähtien edessä. Kotona ihailuni katosi, kun tajusin erikoisen yötaivaan johtuneen korkeasta saastelukemasta. Ymmärsin myös salilla alkaneen päänsärkyni johtuneen liian vähäisen vedenjuonnin sijaan huonosta ilmanlaadusta, kuten minulle usein käy silloin kun AQI (air quality index) liukuu yli 150:neen.
Shanghain syksy on muuttunut kalseaksi ja kostea viileys luikertelee sisään kotien jokaisesta raosta. Tämän vuoksi myös lämmitykset on käännetty päälle ja tämän huomaa heti ilmanlaatumittareista. Viime viikkoina punaisen tason päiviä on alkanut olla huomattavasti enemmän. Ei onneksi mitenkään päivittäin, mutta useammin. Seuraan siis nykyään säätiedotusten sijaan saaste-ennusteita. Vihreällä ilmalla edes vesisade ei haittaa minua, vaan välillä jopa hakeudun ulos hengittämään raikasta sadeilmaa. "Kuin Suomessa", saatan silloin ajatella. Onneksi koti-ilmamme on vetoisaa keittiötä lukuunottamatta hyvää, sillä olemme hankkineet jokaiseen huoneeseen hurisemaan tehokkaan ilmanpuhdistimen.
Selfieni asuste on täällä niin arkipäiväinen, että maskeja löytyy runsaasti eri merkkisiä ja näköisiä. Yritän juuri löytää tyttärelleni pirteän väristä lasten hengityssuojaa siinä toivossa, että sen käyttö olisi edes aavistuksen mielekkäämpää. Pojalleni löytyi jo sopiva maski Shanghain silhuetilla varustettuna. Tämä kaikki, tämä maskien arkipäiväisyys ja värivalikoimat tavallaan kammottavat minua, sillä pinkit kankaat ja kukkakuviot suumme edessä eivät poista sitä rajua faktaa, että hengittämämme ilma on epäterveellistä. Joka kerta kun asettelen suojan kasvoilleni ajattelen, toivon ja vetoan melkeinpä rukouksenomaisesti, että joka ikinen pieni ympäristöteko vaikuttaa. Joka ikinen. Että kunpa tämä maskeja vaativien päivien tavallisuus täällä vähenisi vähenemistään, eikä tästä tulisi päin vastoin arkipäivää vielä suuremmissa osissa maailmaa.
Onneksi Kiina on herännyt ympäristöasioihin yhä enemmän, ja täällä tehdään todella aktiivisesti töitä päästöjen vähentämiseksi. Autoilua rajoitetaan jatkuvasti enemmän, moni valitsee menopelikseen kaupunkipyörän tai sähkömopon. Ja vaikka täällä yksittäispakataan tuplamuoviin mitä ihmeellisimpiä asioita omenoista lähtien, niin joka kerta kaupassa tunnen toivon pilkahduksen myyjän kysyessä, että tarvitsenko muovipussin. Usein muovipussivaihtoehto olisi maksullinen, eikä jokaista ostosta missään nimessä kääritä erikseen omaan pussiin kuten Yhdysvalloissa tehtiin. Siellä en olisi osannut haaveillakaan tällaisesta ilosta, kun myyjät itsepintaisesti laittoivat jokaisen maitopurkin omaan muovipussiin vastusteluistani huolimatta. Tiedän, että viimeaikaiset ympäristöraportit vaativat meiltä kaikilta radikaaleja toimia, mutta optimistina haluaisin ajatella niin, että tämä tiedostavuustrendi on näin valtavassa maassa alku.
- Elina