Moi,
Kuohuviini kylmään - minulla on uutisia! Mutkien kautta meille löytyi kuin löytyikin koti Shanghaista! Mikä syvä helpotuksen huokaus, miten kevyttä nyt onkaan olla!
Aiempi pelkoni siitä, että asunnonhakureissulla tulisi joka paikassa jo ovella sellainen olo, että koti on jossain muualla, oli täysin turha. Olisin voinut kuvitella asuvani monessakin niistä paikoista, jossa kävimme. Sen sijaan pelkoni homeisista kellareista oli täysin aiheellinen, sillä kymmenistä vierailemistamme taloista 80%:ssa oli jopa näkyvää mustaa kasvustoa pohjakerroksessa tai kylpyhuoneessa. Vierailimme useissa upeissa taloissa, joissa säästeltiin ilmastointia, eikä löytynyt sadevesijärjestelmiä tai kosteussuojia. Tyhjillään olevat talot oli jätetty kuumuuteen hiljalleen rapistumaan.
Ehkä mieleenpainuvin oli eräs villa, joka oli taatusti nähnyt loistokkaita päiviä. Siinä oli kolme kerrosta, joiden välillä saattoi kulkea hissillä tai portaita. Oli pylväitä ja pihalla palmuja. Se oli upealla villa-alueella, johon meidän budjetti ei normaalisti olisi mitenkään taipunut, mutta nyt omistaja alkoi olla jo epätoivoinen löytääkseen vuokralaisen, että olisi laskenut hintaa. Olisihan sellaisessa ollut huima kokemus asua. Vaikka talossa oli karismaa, niin kuitenkin joissain osissa tuota valtavaa taloa nenään leijaili epäilyttävä tuoksu, josta emme halunneet alkaa ottamaan selvää, että johtuiko se homeesta vai tuuletuksen puutteesta. Veikkaan molempia.
Asunnon etsintä oli hauskaa, raskasta. En tiedä näitkö instagram-tarinoitani, jos näit, niin tiedät miltä näytän Shanghain kosteassa helteessä. Vaikka aamulla hieman laittautuisi, käyttäisi hiuksiin suoristusrautaa ja laittaisi ripsiin vedenkestävää ripsiväriä, katsoi jo kello kaksitoista peilistä pörrötukkainen ilmestys, jonka iho oli hiestä tahmea ja se vedenkestävä ripsiväri tummentanut alaluomia. Kiersimme kymmeniä kohteita, joissa monissa oli käännetty ilmastointi pois ja vastassa oli tukahduttava kuumuus. Huoneita, joissa ilma ei liikkunut vaan nosti vesipisaroita ikkunoihin. Brittityylisissä taloissa kiivettiin portaita jopa neljän kerroksen, ja meinasin pörrötukassani aina hyytyä jo kolmannen talon kohdalla. Onneksi, onneksi päätimme jättää lapset kotiin tällä reissulla.
Me löysimme ensimmäisen kodin jo keskiviikkona, ja se olisi kuulunut suosittuun expat-compoudiin, joka oli sijainniltaan ja klubitiloiltaan huikea. Siellä asuminen olisi ollut kuin elämää lomaresortissa. Kuitenkin vastaan tuli harmiksemme monenlaisia mutkia. Niin epäluotettavia isännöitsijöitä kuin kosteusvaurioita kärsineitä kylpyhuoneitakin, ja asunto tai pari meni sivu suun.
Nyt meidän Kiinan-kotimme sijaitsee hyvin kiinalaiseen makuun rakennetussa renessanssi-tyylisessä compoudissa, johon kuuluu ihan mukiinmenevät clubitilat (mutta ei mitenkään aiemman vaihtoehdon veroisia). Mikä tärkeintä, asunnot ovat hyvin rakennettuja. Emme saaneet tällä kertaa tenniskenttiä tai vierashuoneita, mutta saimme vaihtokauppana tiiviit ikkunat ja luotettavan oloisen vuokranantajan, joten olemme tyytyväisiä. Uskon, että tulemme viihtymään tässä kodissa. Kiinalaiset krumeluuritkin ovat alkaneet tavallaan jo viehättää - kerrankos sitä! Jos sitä laittaa kullattuja yksityiskohtia ja marmoria, niin miksi niitä ei sitten laittaisi saman tien ronskilla kädellä? Niin ja mielettömänä sattumana päädyimme vieläpä ystäväperheen viereiseen naapuritaloon. Sitä paitsi harmi huoneiden määrästä ei ole tämän näköinen: vaikka meiltä se virallinen vierashuone puuttuu, niin vieraat ovat aina tervetulleita, saammehan järjestettyä sen vierashuoneen toisesta lastenhuoneesta tai meidän huoneesta koska vain.
Ja niin kaikki lopulta järjestyi.
Skool!
Elina
PS. Laitoin vielä mukaan pari nopeasti napattua kuvaa tulevasta asunnostamme. Nyt varmaan ymmärrät, mitä tarkoitan niillä krumeluureilla.